News
Valtaosa suomalaisnuorista uskoo, että Suomen turvallisuustilanne heikkenee viiden vuoden sisällä. Miehistä näin uskoo noin ...
Edes kahdesta maailmansodasta ja kymmenistä talouskuopista selvinneet ikivanhat yritykset eivät ole suojassa Euroopan ...
Arkkiatri Risto Pelkonen on kuollut tiistaina 94 vuoden iässä, kertovat Suomen Lääkäriliitto ja Lääkäriseura Duodecim.
Lapsi vietiin lääkärintarkistukseen. Päiväkoti joutui selvittämään tapausta poliisin kanssa. Päiväkodin lastenhoitaja ...
Junaliikenne on keskeytetty Parkanon ja Seinäjoen välillä sähköratavaurion takia, tiedottaa Fintraffic. Tämänhetkisen arvion ...
Yhdysvaltain laivaston sotilas lähetti kiinalaiskontaktilleen muun muassa kuvia ja videoita aluksensa sisältä.
Elokuvan tuottaja Andrei Alén kertoo tiedotteessa, että elokuvalle odotetaan jopa kansainvälistä menestystä. Hänen mukaansa ...
Volvo Trucks aloitti asiasta sisäisen tutkinnan. Yhtiö halusi selvittää, mitä kautta sen rekka oli päätynyt Venäjälle.
Peltonen kertoi saaneensa hoitojaksonsa jälkeen myös bakteerin. Hän sai suonensisäisen antibioottikuurin, minkä lisäksi hänen ...
Pörssisähkön hinta nousee tänään tyynen sään myötä selvästi keskimääräistä korkeammaksi. Pörssisähkö-sivuston mukaan pörssisähkön hinta nousee tänään kalleimmillaan yli 30 senttiin kilowattitunnilta.
Poliisi sai ilmoituksen 19. elokuuta tiistaina asunnosta löytyneestä kuolleesta miehestä. – Poliisi epäilee, että vuonna 1994 ...
Stubb kuvaa, että venäläinen eliitti selviytyy vain olemalla lojaali johtajalleen, mikä on hänen mukaansa pitkällä ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results